Testissä Härkis-pihvit ja valmis perunamuusijauhe

Joskus ei vaan meinaa aika tai jaksaminen riittää siihen, että tekisi kotonakin vielä ruokaa. Päätin helpottaa arkea ja ostaa testiin (melkein) valmista tavaraa. Mukaan tarttui Felixin perunamuusijauhe ja Härkis punajuuri-pihvit. 


En ole koskaan itse käyttänyt perunamuusijauheita (tai pakkasessa myytäviä valmisteita), joten olin aika skeptinen sen suhteen. Valitsin Felixin pääasiassa sen perunapitoisuuden perusteella, joka oli lupaavat 89%. Valmistustapoja on kolme: kattilassa, mikrossa tai annoskokoisia muuseja tehdessä keitetty vesi astiaan ja jauheet sekaan. 

Tein itse tällä kertaa muusin kattilassa, sillä valmistin koko paketin sisällön kerralla. Ohjeen mukaan kahteen pussilliseen (6 annosta, tai meidän taloudessa 2+2) tulee 1 litra vettä, joka kiehautetaan ja sitten vatkataan jauheet sekaan. Muusista tuli mielestäni aivan liian tönkköä, sillä jos muusi on jo valmiiksi paksua, on se jäähtyessään entistä paksumpaa. Lisäsinkin lopuksi vielä noin desin vettä joukkoon. Kannattaa myös aina jauheita lisätessä sekoittaa koko ajan kun kaataa jauhetta ohuessa nauhassa. Tällöin lopputulos ei ole paakkuinen.



Muusin tuoksu ei ollut ihan samanlainen kuin jos olisi valmistanut sen itse perunasta, maidosta ja voista. Maku oli mielestäni ihan ok, perunainen kyllä, mutta jokin siinä hieman häiritsi. Olen tottunut itse tehdyn muusin makuun, niin siksi varmasti pussitavara maistuu niin erilaiselta. Kyllä tuo arkea helpottaa, mutta taidan silti pitäytyä omatehtyjen perunamuusien parissa. 

Härkispihvit puolestaan vaikuttivat oikein lupaavilta, kaverikin oli niitä suositellut ja sain myös  kasvisruokahöpötyksiä välttelevän komeamman puoliskon ostamaan paketin pihvejä testiin. 


Tuoksu muistutti aika paljon tavallisia lindströmin pihvejä, kuten myös ulkonäkö. Pihvit olivat kuivahkoja, joten muusi sopi kylkeen hyvin ja muusin maku oli mielestäni parempi pihvin kanssa syötynä. Tykkäsin pihvien miedosta mausta ja lihamaisesta koostumuksesta. Näitä ostan varmasti uudelleen! Nähtäväksi tosin jää vielä mitä mies tykkää pihveistä... 

Onko teillä suosikkeja valmisruoissa?

Kommentit

Suositut tekstit